keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Häämatkan suunnittelua

Häälahjaksi pyydämme rahaa häämatkaa varten.
Olemme jo suunnitelleet matkan Yhdysvaltoihin. Olen itse ollut siellä vaihto-oppilaana 2006 ja matkustanut sinne yhteensä 4 kertaa. Kaksi niistä mieheni kanssa. Meillä asuu myös sukulaisia Minneapolisissa.
Olen käynyt vain pohjoisessa Chicago, Rockford, Wisconsin dells ja Minneapoliksessa.
Haaveissa on siis lähteä hieman katsomaan muitakin paikkoja.
Nyt kun pääsemme kaksin matkaan ilman tytärtämme, niin teemme oikein aktiiviloman.
Ensiksi suuntaamme New Yorkiin, sieltä lennämme Las Vegasiin, vuokraamme auton ja ajamme Los Angelesiin.
En malttaisi odottaa <3
Mieheni ei ole kovin häähössöttäjä, mutta matkan suunnitteluun hän osallistuu sitäkin aktiivisemmin ;)

Olemme jo katselleet hieman hotelleja. Tämä voisi olla hyvä Nyciin, koska se on hyvien kulkuyhteyksien päässä keskustassa, sekä erittäin siisti hotelli: New York Marriott Marquis. Kuvat on lainattu netistä.





Siitä lennämme syntien kaupunkiin Las Vegasiin.
Siellä meillä on kaksi hotelli vaihtoehtoa: Bellagio ja Monte Carlo Casino

Kuvia Bellagiosta:

 



Ja sitten Monte Carlo Casinosta:




Toki budjetti hieman vaikuttaa näiden kahden välillä. Bellagio on huomattavasti kalliimpi.

Tarkoituksena olisi vuokrata Ford Mustang avo-auto ja ajaa Los Angelesiin.
kuva



Sinne emme ole vielä katsoneet mitään tiettyä hotellia, vinkkejä saa antaa! Haluamme, että hotelli on hyvällä alueella, siisti ja siellä olisi uima-allas. Kohtuu hinta on aina plussaa ;)

Sieltä lennämme takaisin Suomeen.

Tulee jo matkaa ajatellessa kamala ikävä tytärtämme. Tämä on ensimmäinen kerta kun olemme hänestä pidemmän ajan erossa. Mitenköhän sitä kestää sen ikävän. Onneksi tiedän, että tyttäremme on täällä parhaassa mahdollisessa hoidossa.
<3

- Milja

2 kommenttia:

  1. Hei mekin lähdetään häämatkalle ensin New Yorkiin, mutta suuntaamme sieltä sitten Floridaan. Todella kivan näköinen tuo New Yorkin hotelli, täytyy ehkä pistää meidänkin vaihtoehto-listalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin arvottii Kalifornian ja Floridan välillä :) Lähdettekö heti häiden jälkeen matkalle vai vasta myöhemmin? Me lähdetään vasta puoli vuotta häiden jälkeen. Muista kirjoittaa parhaat vinkit Nycistä matkan jälkeen ;)

      Poista