On ollut kiirettä töissä ja saimme koko perhe vatsataudin. Minulla oli pitkästä aikaa kokonainen viikonloppu vapaata ja tottakai meille rantautui tämä inhottava tauti.
Hääkuulumisia sen verran, että saimme järjestettyä vihkipapin. Äitini työskentelee apulaisrehtorina ja heidän koulullaan käy pastori kerran viikossa. Äitini kysyi, josko hän suostuisi meidät vihkimään ja hän suostui. ;)
Olen ollut muutamissa häissä, missä pappi ei ole ollut mieleeni. Omassa puheessaan kertonut vain kirkon historiaa tai muuta tylsää. Toivon itse, että pappi yrittää tehdä tilaisuudesta mahdollisimman henkilökohtaisen ja puheessaan muistaa meitä hääparia.
Kauhukuva oli myös eräästä papista (omasta seurakunnastamme), joka käyttäytyi erittäin huonosti kummilapseni ristiäisissa. Ei minua kohtaan, mutta kummilapseni vanhempia. Haukkui nimen ja muuta vastaavaa.
Nyt voin huokaista helpotuksesta, koska tiedän ettei meille tätä ongelmaa tule. Äitini on ainakin kehunut häntä todella paljon. Hän myös lähetti oikein lämpimän viestin, suostuttuaan vihkipapiksemme.
Minulle on aina ollut itsestäänselvyys kirkkovihkiminen. En ole mitenkään todella uskonnollinen tai käy kirkossa, mutta uskon Jumalaan. Lähinnä vain pääni sisällä, vaikken tuo sitä muuten julki. Lähdin 2006 vaihto-oppilaaksi jenkkehin ja olin ateisti. Olin käynyt aika kovaa elämänkoulua siihen asti elämääni ja en todellakaan uskonut, että kukaan haluaa aiheuttaa niin paljon pahaa yhdelle ihmiselle (varmasti monella on ollut rankempaakin, mutta näin asian itse koin). Täten en antanut ajatustakaan Jumalalle. Älkää käsittäkö väärin, minulla oli ihana lapsuus, ihana perhe ja kaikki kohdillaan. Minulta vain on kuollut useita ystäviä, sekä silloinen teinirakkauteni oli kaikkea muuta, kuin mitä normaalisuhde olisi ollut.
Tosiaan haaveet Jenkkivuodesta oli lähinnä leffoista opittuja. Näin silmissäni, kuinka biletän, pidän hauskaa, makaan auringossa, sekä pelaan koripalloa.
No kaikki ei tosiaan mene kuin elokuvissa. Jouduin Rockfordiin (lähellä Chicagoa), missä on samat vuodenajat kuin Suomessa. Perhe oli katolilaisia ja se näkyi vahvasti. Kävin kristillistä yksityiskoulua ja jouduin käymään 3 kertaa viikossa kirkossa. Koulussa myös opiskelimme joka päivä raamattua.
Aluksi tämä oli iso shokki, railakkaalle teinille.
Siellä ollessani, ensin tunsin vain suurta ahdistusta. Muutaman kuukauden jälkeen aloin nähdä, kuinka onnellisia ihmiset siellä olivat. Päätin, että annan mahdollisuuden. Pikku hiljaa aloin muuttamaan käsitystäni Jumalasta.
Olen todella onnellinen, että lähdin vaihto-oppilaaksi ja pääsin siihen perheeseen, joka minulle annettiin. Rauhoituin ja itsenäistyin ihmisenä todella paljon. En usko, että olisin tässä ja nyt, ilman tätä kokemusta.
Olen edelleen yhteydessä perheeseeni Jenkeissä, sekä olemme vierailleet heidän luonaan aina kun rahatilanne on sen sallinut. Rakastan heitä todella paljon. He ovat myös kutsuttuina häihimme ja toivon todella, että he pääsevät.
Pitäisi vielä hankkia häihimme kanttori. Toivottavasti pappi ja kanttori ei ole mikään yhteispaketti, vaan voimme pyytää pelkän kanttorin seurakuntamme kautta.
;)
-M
