sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Juhlapaikka Villa Haka

Kävimme tänään katsomassa juhlapaikkaamme. Katselimme hieman pöytien sijoittelua ja mittasimme pöydät liinoja varten. Olemme edelleen aivan haltioissamme paikasta ja olen todella onnellinen, että varasimme sen hyvissä ajoin. Varaukset menevät todella nopeasti kyseiseen paikkaan. Me saimme olla ensimmäinen varaaja kesälle 2015. Saimme siis juuri sen hääpäivän, kun halusimme. Emme halunneet, että häät ovat heinäkuussa keskellä vilkkainta lomakuukautta. Minulla on myös elokuun toinen päivä syntymäpäivä, joten voin juhlistaa sitä samalla.
Minulle myös ehdoton no no, on juhannushäät. Minulle itselle on tärkeää kokoontua juhannuksena mökillemme ihanien ystävien kanssa ja en tosiaan haluaisi häihin sinä päivänä.
Mukana paikkaa oli katsomassa molemmat vanhempamme, sekä kaasoni L.Suunnittelimme jo hieman, mitä missäkin kohtaa tapahtuu esimerkiksi alkumaljat ja kättelyt.
Jaiks reilu 5 kk vielä, en vain malta odottaa. Olen myös yllättynyt budjetista, näyttäisi siltä ettei se enää paisu yli 10 000 euroon. Olemme hankkineet jo ison osan asioita ja jäljellä on toivottavasti enää 8000-9000e maksettavaa, toki yllätyksiä saattaa tulla.
Ostamme juhlapaikalle pöytäliinoiksi ikean lakanoita ja olin valmistaunut maksamaan noin 100€, meillä kuitenkin menee niihin vain noin 35€ :D
Somistevuokraamosta varasimme hopeiset kaitaliinat ja kaikki kynttiläkipot on jo valmiina. Nyt vain itse kynttilät ja hääpäivänä haemme hieman ruusuja koristamaan pöytiä.

Olimme tänään ennen juhlapaikalle menoa vanhemmillani syömässä ja päätin kokeilla häämekkoani jälleen. Olen niin rakastunut siihen ja mikä parasta vetoketju joka ei mennyt lähellekään viimeksi kiinni, niin jäi enää alle 5cm, jotta mekko mahtuu ilman muutoksia. Sen saa pois vaikka päällään seisten JES!!!!

3 viikon päästä pidämme kaaso/bestman tapaamisen, teen ruokaa ja nautimme viiniä/olutta. Agendana olisi vähän suunnitella aikataulua ja käytännön asioita, sekä laittaa kaikki ajantasalle siitä mitä on vielä edessä ja mitä on jo hoidettu.

Tämä suunnittelu on taas vaihteeksi aivan ihanaa, koska koko ajan selkiytyy asioita.

<3<3<3<3<3<3

-Milja



1 kommentti:

  1. Hei, me olemme varanneet juhlapaikaksi saman tilan. Saimme varauksen yhteydessä mukaamme pohjakuvan, mutta eihän siinä ollut pöytien paikkoja/määriä olenkaan. Olisiko sulla vielä jäljellä pöytien määriä tai mittoja tai vaikkapa teidän omaa pöytäkarttaanne? Helpottaisi suunnittelua, eikä tarvitsisi enää vaivata omistajaa uudella katselukäynnillä.. Jos onnistuu, niin laitatko mulle sähköpostiin munkki@icloud.com, kiitos :)

    VastaaPoista